Setting the table is half of dinner

Meille on tärkeää kotona, että syödään yhdessä aina kun pystytään. Ja nimenomaan keittiön pöydän äärellä (eikä esim. television). Pöytä katetaan nätisti ja huolella myös arkisin, ja valmisruokapaketteja ei meidän jääkaapista oikeastaan löydä. Tykätään molemmat laittaa ruokaa ja kokeilla uusia reseptejä, vaikka yleensä mies onkin maailman onnellisin juuri silloin kun olen tehnyt ihan tavallista kotiruokaa, vaikkapa makaroonilaatikkoa.
 Serviettejä ei laiteta vain juhlahetkiin, ja pöydästä ei nousta (poikkeushetkiä lukuunottamatta) ennenkuin molemmat ovat syöneet. On ihanaa istua alas, jutella rauhassa kaikesta mieleentulevasta - minulle yhteinen ruokailuhetki pöydän ääressä on yhdessäoloa parhaimmillaan. Se on sellainen yhdessä rauhoittumisen hetki.
 Kun laitetaan yhdessä ruokaa, mietitään yhdessä, ja syödään rauhassa niin silloin tulee myös syötyä. Yksin saattoi helposti jättää lounaan väliin, kun ei vaivautunut vain itselleen ruokaa laittamaan. Kiireessä nappasi vain jotain mukaan, eikä päivässä ollut edes yhteisen ruokahetken vertaa rauhoittumista ja nimenomaan sitä, että istuu alas. Olin myös usein tosi nälkäinen, koska ei ehtinyt syödä rauhassa.
 Pöydässä ei lueta lehtiä (myönnän kyllä että poikkeuksena tähän on tosin iltapalat/aamiaiset joilla joskus saan Helsingin Sanomat käteeni) tai pyöritä internetin ihmeellisessä maailmassa. Aamuisin tapahtuva puhelimen pakkoselaaminenkin pyritään toteuttamaan jo sängyssä ennen nousua, eikä kesken yhteisen aamiaisen. Tästä tosin joskus lipsutaan. Mutta vain, jos molemmilla on puhelin.

For us, it is important that we eat together at home whenever we can. And specifically around the kitchen table (instead of eating in front of television for example). Table will be set nicely and carefully also on weekdays, and those ready-to-eat food packages do not have place in our fridge. We both like cooking and trying new recipes, though generally I always have the happiest man in the world when I've done something very common home-cooked food, for example macaroni and mince in the oven (it's food around here with a finnish name - kind of like macaroni and cheese, but then again, not). 
  Napkins are not placed only for special moments, and we don't get up from the table (except some moments) before both have eaten. It is wonderful to sit down, chat in peace 
about everything that comes into your mind - for me, a dinner together around the kitchen table, just has that something. It is such a calming moment together. 
  When cooking together, figuring out what to eat together, and eating in peace - that is when you also remember to take the time to eat. When alone, I could easily leave out the lunch because I couldn't bother cooking food only for myself. In rush, I just used to grab something, and the day didn't even have that moment to enjoy the food and to sit down for a moment. And I usually found myself hungry.
  Our dining moments do not include magazines (I do admit that the exception to this is, however, evening snacks / breakfasts when I sometimes get Helsinki news magazine in my hands) or wondering around the magnificent world of Internet. In the morning, the i-have-to-go-through-my-phone is located to the bed before the getting up, and not among the breakfast. But I admit, it does not always happen. But only if we both have our phones on the table, it is allowed to do so. 

Mausteinen porkkana-omenakeitto/ Spicy carrot-apple soup

Tämä keitto oli todellinen lämmike syysiltaan. Mausteisuutta oli minun makuuni ehkä jopa hiukan liikaa, mutta tämä onneksi laantui hyvin raejuustolla ja turkkilaisella jogurtilla. Keiton resepti löytyi pienestä Helsingin Sanomien 'herkutellaan!' vihkosesta, jonka sain, kun tilasin Helsingin sanomat (vihdoin!) itselleni. 

 Keitto oli todella yksinkertainen ja helppo valmistaa. Se koostui pääasiassa porkkanoista ja omenoista, minkä lisäksi siihen tuli valkosipulia, tuoretta inkivääriä, turkkilaista jogurttia, sekä erinäisiä mausteita mm. muskottipähkinää ja cayennepippuria. Rinnalle teimme tomaatti-mozzarella lautasen, ja pilkoimme patonkia. Keitto oli yllättävän täyttävää hyvässä mielessä (varsinkin raejuuston kera) ja sillä olisi pärjännyt ilman lisukkeitakin!

This soup will definitely keep you warm on a cold September evening (well, in finland where the weather is already cold as). The spiciness was maybe even a little too much for my taste, but this fortunately could be 'saved' well with some cottage cheese and Turkish yoghurt. The soup recipe was found in a small booklet I got when I (finally) ordered the Helsinki news magazine for myself.

  The soup was really simple and easy to prepare. It was mostly just carrots and apples, but also some garlic, fresh ginger, Turkish yogurt, as well as various spices mm. nutmeg and cayenne pepper. Alongside, we made tomato and mozzarella dish, and chopped baguette. The soup was surprisingly satisfying (especially with cottage) and it would have been enough without them too.

Varustautukaa villapaidoin ja -sukin, nyt se talvi tulee. Viime yön yöpakkasten jälkeen tämä keitto olisi tehnyt tosi hyvää! Pysykäähän lämpiminä, ja jos syysflunssa vaanii, niin tämän keiton caynnepippurin pitäisi kyllä karkottaa kaikki hiipivät syysflunssan oireet (ainakin hetkeksi). Uskaltakaa kokata, ja nauttikaa hyvästä ruuasta! 

If you're feeling that a flu is coming to you - all the cayenne in this soup should definitely help! (At least for a moment). If this inspired you, I can only wish happy cooking to you all! 

x Dora