Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rawbaking. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rawbaking. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. toukokuuta 2015

Raakasuklaa workshop




Olin äitini kanssa eilen suklaakurssilla jossa perehdyttiin raakasuklaan valmistukseen, saatiin kuulla suklaan historiasta ja myös valmistimme itse raakasuklaata. Minulla oli lahjakortti GreenStreet nimisen yrityksen järjestämään raakasuklaa workshoppiin ja otin sitten oman äitylin mukaan! 

Minä olen ennekin tehnyt raakasuklaata kuten olette varmasti blogistani huomanneet, mutta ajattelin että ehkä voisin mahdollisesti oppia jotakin uutta! Ja niin opinkin. Äiti innostui myös raakasuklaan teosta (hän ei ollut sitä aikaisemmin tehnyt) ja sovittiinkin heti että joku päivä tehdään suklaata yhdessä.      

Olen aikaisemmin käyttänyt vain kookosrasvaa suklaan tekoon, joten kaakaovoi oli meikäläiselle uusi tuttavuus. En tiedä voiko olla mahdollista, mutta omaan makuuni suklaan koostumuksesta tuli paljon parempaa kun sen teki kaakaovoihin. Minusta tuntuu että kookosrasvaa käyttäessä suklaa ''sulaa'' suuhun ja öljyisyys tulee tosi paljon läpi. Ihankuin suklaa olisi ollut hippusen kiinteämpää kaakaovoin ansiosta… tiedä siitä sitten! 

Kurssi järjestettiin Helsinginkadulla RUPLA nimisessä ''luovassa tilassa'', jossa toimii mm. kahvila josta kuulemma saa ihania raakakakkuja. Kaikki liikkeessä oli myytävänä - myös tuolit joilla istuimme. Hurjan paljon kaikkea ihanaa siellä olisi ollutkin, mutta tyydyttiin äidin kanssa hamstraamaan Inka marjoja (eli kuivattuja ananaskirsikoita, olen addiktoitunut, siis NAM) sekä sitten juuri kyseistä kaakaovoita. 
  


Suklaa valmistettiin pareittain. Aluksi maisteltiin raaka-aineita, jotka oli aika erikoisen makuisia ihan yksistään. Suklaaseemme tuli mm. raakakaakaojauhetta, lucumaa (lucuma hedelmästä valmistettu makea jauhe), macaa (naurista muistuttava kasvi, jonka juurista jauhetaan jauhoa), tocoa (riisinlesejauhe), hunajaa, Inka-marjoja, manteleita ja toki sitä kaakaovoita.
 Sen valmistus on nopeaa ja älyttömän helppoa! Sen tosin tiesinkin jo etukäteen. Ainoa ''ärsyttävä'' osio oli kaakaovoin raastaminen/pilkkominen. Hidasta puuhaa.

                            

Raastettu kaakaovoi tosiaan sulateltiin kuumassa  vesihauteessa, minkä jälkeen siihen sekoitettiin kuivat aineet. Sit maisteltiin, lisäiltiin ja tuunailtiin kunnes oltiin tyytyväisiä! 

Me tosiaan täytettiin meidän konvehdit niillä kuivatuilla ananaskirsikoilla ja manteleilla. 




                           

Tästä raakasuklaasta tuli varmaan parhainta mitä oon saanut aikaiseksi. Innostuin tästä raakasuklaan tekemisestä ehdottomasti vielä lisää, vaikka huonona puolena tässä onkin se, että raaka-aineet ovat tosi kalliita. Kurssi oli mukava ja ilmapiiri rento, mutta yllätyksenä tuli kuinka vähän aikaa suklaata oikeastaan tehtiinkään. Moni varmasti luuli ajan olevan pidempi. Kuuntelimme paljon tietoa ja luennointia aiheesta suklaa ja toki sekin oli hirmu mielenkiintoista. On se suklaa ihmeellistä. 

Hyvä puoli raakasuklaassa on muun muassa se, että raakasuklaata riittää vain muutama pala tyydyttämään makeanhimoa, ainakin meikäläisellä. Aionkin seuraavaksi testata ainakin vadelma-pähkinä suklaata ja kookos-banaani suklaata! 



Onko kukaan teistä tehnyt raakasuklaata?

x Dora

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Hirmuinen suklaahimo

Tänään oli ihan katastrofi keskiviikko. Ei huvittanu tehä mitään, en tainnu missään vaiheessa edes herätä ja pyörin vaan ympyrää kotona kun mikään tekeminen ei napannu. Lukemisestakaan ei tullut yhtikäs mitään! No, kaipa sitä yhen päivän voi vaan olla.

  Mun rupes tekemään ihan järkyttävästi mieli suklaata, mutta mulla ei tietenkään ollut yhtään. Oisin toki voinut raahautua kauppaan ja mussuttaa tyytyväisenä fazerin kokonaisen suklaalevyn, mutta päätinkin tehdä itse. Löysin super nopean ja super helpon reseptin Epically Raw nimisestä blogista, joka löytyi sattumalta kun googlettelin ohjetta. Luistin vähän säännöistä, mulla ei nimittäin ollut raakakaakaojauhetta, mutta ei se oo niin justiinsa… Tuon super helpon ja alkuperäisen ohjeen löydät täältä. Minä tosiaan vaan lisäsin taikinaan gojimarjoja ja tuoreita vadelmia (jotka toi just hyvin makeutta, muuten ei ois kyllä ollu mulle tarpeeks makeaa) ja korvasin tuon raakakaakaojauheen ihan vaan normilla. Näitä ei tarvii syödä kun ihan muutama, niin on jo ihan suklaa-ähky!

Valmistamiseen käytin joskus lidlistä ostamiani kakkutikkarimuotteja, jotka sopi hyvin, kunnes tajusin etten saa silikonista muottia pakastimeen sen taittuessa joka suunalta ja suklaiden lennellessä. Hivutin siis pöytää pitkin pienelle leikkuulaudalle nämä muotit, ja sitten pistin leikkuulautoineen pakastimeen. Ongelma ratkaistu!


Tässä kuitenkin vielä ohjeet lyhyesti:


  • noin 1dl sulaa kookosöljyä
  • 2rkl juoksevaa hunajaa (tai enemmän jos tykkää makeesta!)
  • 2rkl raakakaakaojauhetta
  • ripaus ruususuolaa
Sitten vaan sekoittele aineet kulhossa keskenään, ensin hunaja ja kookosöljy, sitten kuivat aineet. Tässä vaiheessa voi lisätä haluamiaan herkkuja tuonne joukkoon, esim. goji-marjoja. Kannattaa maistaa ennen pakastamista, sillä jos suklaa maistuu karvaalta, se on sitä myös pakastamisen jälkeen. Voit lisätä hunajaa, jos siltä tuntuu. (Tässä meikäläinen mokasi. En maistannu.) 
  Siirrä pakkaseen, ja odottele noin 20-30 minuuttia. Nauti!


Yritin tosiaan tuoda suklaaseen lisää makeutta tuon Lucuma-jauheen avulla, mutta epäonnistuin. Ehkä sitä olisi pitänyt laittaa vähän enemmän… Juoksevaa hunajaa minulla ei ollut, mutta lämmitin hunajaa sen verran että siitä tuli juoksevaa! Tosiaan ohje itsessään ei ole kovin vaikea - lähinnä läträtään vaan nuo kaikki ainesosat yhteen ja sitten tungetaan pakkaseen. Ja odotellaan. :-)




Heitin vielä konvehtien pinnalle vähän sokeria,
koska ne maistuivat mielestäni vieläkin liian kitkeriltä…

x Dora (Sokerihiiri)


maanantai 24. helmikuuta 2014

Monday



Tee-se-itse -raakasuklaapaketti


Näin tylsän maanantain kunniaksi päätin vihdoinkin kokeilla raakasuklaata, kun himoitsin kaikennäköistä makeaa, epäterveellistä herkkua. Erityisesti suklaata. Tämä kyseinen ''tee-se-itse'' - raakasuklaapaketti on lojunut mun hyllyllä jo ikuisuuden ja oon vaan yksinkertaisesti ollut niin laiska, etten oo saanut aikaseksi edes yritettyä valmistaa raakasuklaata. Yllätyin, miten helppoa sen tekeminen itseasiassa oli ja miten herkullinen lopputuloskin oli. Aika tujua tosin.

Muistatte varmaan sen raakakakun minkä leivoin? Nimikin kun on raakasuklaa, toimii tämä samalla tavalla. Paitsi että tämä on miljoona kertaa yksinkertaisempaa. Suklaata ei siis missään vaiheessa tarvitse kuumentaa tai laittaa uuniin tai mitään vastaavaa. Tähän tarvitsee kulhon ja tiskialtaan jonne voi laskea lämmintä vettä (ja tulpan tiskialtaaseen tietty). Ja jääkaapin. Yksinkertaista!


Raw-chocolate-starter-kit


Today I tried to make raw chocolate when I was craving for sweets. Especially chocolate. I've had this ''raw-chocolate-starter-kit'' (as I call it) for a while now and I've just been too lazy to try it out. But today I did! I surprised how easy it was and how tasty the chocolate is when it's ready! Pretty heavy though. 

Do you remember the raw cake I made and which I did not put in the oven? Well this works the same way (though this is a lot easier)! You don't need to heat up the chocolate at any point. All you need is a bowl and kitchen sink (with a plug so the water stays there) where you can put the bowl into a warm water. And a fridge. Simple isn't it? 





Tämä kaikki löytyi siis pakkauksen sisältä! All this was inside the box!


Kookosrasva vesihauteessa / the warm water melts the coconut oil


Taikina / dough




Goji-marjoja / Goji-berries




Ei se maanantai tunnu enään niin hirveältä.

Monday doesn't seem to be that horrible anymore. 

xoxo Dora


Tämä ei ole yhteistyöpostaus. 


torstai 6. helmikuuta 2014

Raw mango-caramel cake


First a confession. I have never baked anything this difficult before! 

It's a raw cake which simply means it's not baked. It's  for example dairy free, wheat free and egg free. By being a ''raw'' cake, it means that none of the ingredients have been heated to more than 45 degrees celsius. We still have all the goodness left!

I know it's not that pretty cake, but forgive me. It's the first raw cake I've ever made. It tastes good though! And it's healthy. Does any of you want a recipe?















This cake goes to the best boyfriend in this whole world. Happy birthday!

 I love you.

xoxo Dora