tiistai 18. elokuuta 2015

Roadtrippin'


 Lähdimme viime lauantaina pienelle ajoretkelle kohti Savonlinnaa. Olin ostanut jo alkuvuodesta meille liput Juha Tapion ja Kuopion kaupunginorkesterin yhteiselle keikalle Olavinlinnaan - ajattelin että siinä on ihana, ainutlaatuinen, hyvällä musiikilla, varustettu tapahtuma jossa juhlistaa meidän rakkautta, joka on kestänyt taas hetken pidempään.

 Konsertti oli aivan mieletön. Miehelle tarpeeksi rokkia, mulle ihania sanotuksia, ihanat orkesterisovitukset sekö karismaattinen Juha Tapio. Yleisöstä löytyi meidän kahden lisäksi aikamoinen kasa vähän vanhempaa väkeä - ei sillä, että se meikäläisen tanssia tai laulua olisi yhtään hillinnyt. Tämä onnekas nuori fanityttö sai napattua myös halauksen itse Juha Tapiolta, jonka omistin äidilleni, sillä hän on kaikista suurin ihailija. Hymyä riitti korviin asti.

Syötiin perinteiset lankkumuikut kattoterassilla, nautittiin toistemme seurasta ja hyvästä säästä. Yövyimme Savonlinnassa, sillä olisi ollut kurjaa ajaa yötä vasten kotiin. Löysimme todella suloisen Bed&Breakfast nukkumapaikan, noin 15minuutin päästä keskustasta. Jos joku etsii majoitusta Savonlinnasta, voin lämpimästi suositella sitä siinä tapauksessa tarkemmin.

/ We did a little road trip (inside Finland) to Savonlinna last weekend and went to see an Artist we both really like. We had a lot of fun together, eating fried muikku's (vendace?) and enjoying good music. 





Niin paljon rakkautta, ettei sanotuksi saa. 
So, so much love.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti