Tein teille elämäni aakkoset. Jätin muutamia kirjaimia pois, sillä niihin oli tosi tosi vaikea keksiä mitään. Ehkä opitte minusta jotakin uutta?
Aamut. Rakastan kiireettömiä aamuja ja olen ehdottomasti ennenmin aamu- kuin iltaihmisiä. Rakastan aamupalaa ja voisin syödä aamiaista kokoajan kellonajasta riippumatta.
Banaani. Banaanit on tosi hyviä! Mutta pitää olla vähän raaka + jääkaappikylmä. Kiitos.
Cavalier King Charlesin Spanieli. Jo edesmennyt koirani oli Cavalier ja hän oli aivan ihana koira. Niin lempeä, suloinen, seurallinen, kaunis ja iloinen.
Dora. Oma nimeni. Joskus varhaisteininä en tykännyt siitä, mutta nykyään rakastan sitä. Se on erilainen, kaunis, lyhyt, topakka ja näyttää hienolta. Siitä saa myös oivan taiteilija-nimen.
Emotionaalinen. Näytän tunteeni herkästi ja minun on vaikea peitellä niitä. Jos minulla on huono päivä tai jotain kurjaa on sattunut, olen yleensä todella hiljainen. Ja jos taas jotain ihanaa on tapahtunut, hyppelehdin hymy korvissa niin, että jokainen kyllä huomaa että minulla on hyvä päivä ja tahdon jakaa sen kaikkien kanssa!
Fazerin sininen. Aijaijai, se on niin hyvää! En todellakaan oo karkki-ihminen, vaan suklaata sen olla pitää.
Glögi. Meni vähän jouluiseksi, mutta oon ehdottomasti glögi-ihmisiä. Ei tosin mitään punaviiniglögiä, yök yök yök.
Henri. Tuo ihana, niin hurjan rakas mieheke, joka ilmestyi mun elämään just sillon ku vähiten ketään odotin. Meillä on ihan yhtä huonot vitsit ja ollaan molemmat kiukkusia ku neljävuotiaat, jos ei saada joissa ruokaa. Perfect match siis.
Indy. Eli Henrin perheen ihana koira, joka on myös vähän mun koira. Se on aina tossa vieressä haettava, se on ihan huipputyyppi (vaikka pitääkin välillä kauheeta möykkää ja mulla menee hermo) ja se helpottaa meidän koirakuumetta.
Jäätelö. Oon myös jätski-ihmisiä. Mut pitää olla puffet, tai muu keksijäätelö ja pelkkä vanilja (paitsi vanhan ajan) on ihan boring. Minttupuffetilla mut saa tosi onnelliseksi.
Koirat. Kun on kerran ollut oma, ihana koira, niin sä jäät vaan kaipaamaan sitä koirakaveria rinnalle ihan hurjana. Koirat näkee musta kilsan päähän, että oon ihan hulluna niihin ja juoksee aina mun syliin ja jos mä voisin, ottaisin ne aina kotiin mukaan. Onneksi on hoitokoiria ja mekin keretään ottamaan oma koira vielä sitten, kun sille on hyvä aika.
Toim.huom. Tähän kohtaan on pakko lisätä myös KAHVI, sillä ilman sitä en voi elää. Rakastan sitä lähes jokaisessa muodossa ja olen täysin koukussa. Rakastan sen tuoksua ja suutun, jos en saa kahvia. Kahvi kahvi kahvi, ah, tuo elämäni eliksiiri.
Laulaminen. Tuntuu niin hyvältä, kun on löytänyt sen oman juttunsa. Ja vaikka jotkut ei uskois aina muhun, niin mä uskon itseeni, enkä aio luovuttaa mun unelmista ja heittää roskiin kaikkea kovaa duunia, mitä oon tehnyt. Kun laulan, niin tunnen tosi suurta onnellisuutta siitä, että mulle on annettu musiikin lahja.
Malttamattomuus. Mä oon ihan järkyttävän malttamaton, mun pitäis saada kaikki aina heti. Mulla ei ole kärsivällisyyttä hirveesti, jos jonkun asian vois tehdä heti eikä myöhemmin ja haluankin itse tehdä asioita heti nyt. Odottaminen on ihan hirveetä. Koskee myös mun unelmia - haluaisin päästä toteuttamaan niitä kaikki mahdollisimman pian. :-)
Naimisiin. Siis joo, mä tahdon naimisiin. Oon haaveillut häistä jo kauan ja aina tiennyt, että haluan naimisiin, mutta nyt se haaveilu on jotenkin niin konkreettista, kun tuntuu että on oikeesti löytänyt ihmisen jonka kanssa vois viettää loppuelämänsä.
Ooppera. Ah, mikä ihana taiteenlaji. Saan aina hirveen huvittuneita & hämmentyneitä katseita, kun kerron laulavani oopperaa. Mutta se on mun juttu. Ja se on se asia, jossa mä koen, että oon oikeesti hyvä. Ehkä teen teille joskus oopperavideon, mut en vielä. Kaikki nimittäin aina haluu kuulla kun mä laulan? :D
Phantom of the Opera. Mun lempimusikaali. Kyyneleet valuu aina kun katson sitä ja musiikista saan kylmät väreet. Syy, mistä löydän aina hurjasti motivaatiota ja syy, miksi tahdon laulaa ja tehdä siitä uran. Musikaali, joka jostain syystä saa mut aina sanomaan itelleni, että I got this.
Romanttisuus. Olen aivan toivoton romantikko. Haaveilen mielettömistä kukkakimpuista, romanttisista illallisista, ruusukylvyistä, kaikenlaisista yllätystreffeistä, rakkauskirjeistä, romantiikkaa täyteen tungetusta pariisin -matkasta ja rakastan kaikke ällösöpöä. Siirappi on niin se mun juttu.
Sisarukset. Mulla on aivan ihanat sisko ja veli, joista oon tosi kiitollinen. Toivon, että me pysytään aina yhtä läheisinä ja pidetään meidän jengi kasassa.
Tanssiminen. Tanssiminen on oikeestaan tosi ihanaa. Oon aina tykännyt siitä ilmaisukeinona ja ihailen tosi paljon kaikkia tanssijoita (terkkuja vaan kaikille mun tanssijakavereille, ootte mun idoleita ja silleen) ja tahtoisin itsekin olla tosi taitava tanssija.
Uni. Tarvitsen tosi paljon unta ja rakastan nukkumista. Tahdon mennä illalla aikaisin nukkumaan ja jos en mene, niin voin pahoin ihan fyysisesti. Väsymys on ihan kamalaa ja vaikuttaa minulla tosi voimakkaasti siihen, millainen oloni on niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jos en saa nukkua tarpeeksi, olen tosi kova kiukuttelemaan. Fiilaan jokaista pientä lasta jotka itkevät, kun päiväunille ei pääse ajoissa. Tiedän tunteen.
Valokuvaaminen. Mä viihdyn kameran takana & edessä. Valokuvaaminen on ihana harrastus ja on aina tosi kivaa myös leikkiä olevansa (oman elämänsä) huippumalli. Mua kuvanneet tietää, että jos voisin, niin olisin kameran edessä ja takana samaa aikaa (enkä siis minkään itselaukasimen ja live view:n kanssa, vaan niinku ihan oikeesti!)
Xylophone (eli ksylofoni). Hoitaessani lapsia soitan lähes aina xylofonia heille ja laulan mukana, jos sellainen löytyy. Kyseessä on ihan mahtava soitin, jolla sävelsin pätkän erääseen kappaleeseenkin lukio-projektissa. Suosittelen lämpimästi.
Yhdessäolo. En oikeastaan viihdy yksin, ollenkaan. En tykkää juurikaan olla yksin kotona ja olen varsinainen huomiohiiri. Vaikka tekisin jotakin omaa juttua itsekseni, minua rauhoittaa jos joku toinen on silti samassa tilassa.
Äitiys. Minun lapsuuteni unelma-ammatti on ollut äiti. En häpeile koskaan kertoa ääneen, että haaveenani on tulla äidiksi, mutta silti tuntuu että kohtaan hyvin paljon toppuuttelua, ihmettelyä ja jopa kauhistuneita, kielteisiä reaktioita - ihan kun äitiydessä olisi jotain pahaa? Se on ihan okei, jos ei halua äidiksi tai haluaa äidiksi vasta kolmekymppisenä, mutta mielestäni se on ihan yhtä okei, jos minä haluaisin olla nuorena äiti. Jokaisella on omat unelmansa, eikä minun unelmani ole muilta pois.






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti