lauantai 28. toukokuuta 2016

Elämäni aakkoset

Tein teille elämäni aakkoset. Jätin muutamia kirjaimia pois, sillä niihin oli tosi tosi vaikea keksiä mitään. Ehkä opitte minusta jotakin uutta? 

Aamut. Rakastan kiireettömiä aamuja ja olen ehdottomasti ennenmin aamu- kuin iltaihmisiä. Rakastan aamupalaa ja voisin syödä aamiaista kokoajan kellonajasta riippumatta. 

Banaani. Banaanit on tosi hyviä! Mutta pitää olla vähän raaka + jääkaappikylmä. Kiitos. 

Cavalier King Charlesin Spanieli. Jo edesmennyt koirani oli Cavalier ja hän oli aivan ihana koira. Niin lempeä, suloinen, seurallinen, kaunis ja iloinen. 

Dora. Oma nimeni. Joskus varhaisteininä en tykännyt siitä, mutta nykyään rakastan sitä. Se on erilainen, kaunis, lyhyt, topakka ja näyttää hienolta. Siitä saa myös oivan taiteilija-nimen.

Emotionaalinen. Näytän tunteeni herkästi ja minun on vaikea peitellä niitä. Jos minulla on huono päivä tai jotain kurjaa on sattunut, olen yleensä todella hiljainen. Ja jos taas jotain ihanaa on tapahtunut, hyppelehdin hymy korvissa niin, että jokainen kyllä huomaa että minulla on hyvä päivä ja tahdon jakaa sen kaikkien kanssa! 

Fazerin sininen. Aijaijai, se on niin hyvää! En todellakaan oo karkki-ihminen, vaan suklaata sen olla pitää. 

Glögi. Meni vähän jouluiseksi, mutta oon ehdottomasti glögi-ihmisiä. Ei tosin mitään punaviiniglögiä, yök yök yök.


Henri. Tuo ihana, niin hurjan rakas mieheke, joka ilmestyi mun elämään just sillon ku vähiten ketään odotin. Meillä on ihan yhtä huonot vitsit ja ollaan molemmat kiukkusia ku neljävuotiaat, jos ei saada joissa ruokaa. Perfect match siis. 

Indy. Eli Henrin perheen ihana koira, joka on myös vähän mun koira. Se on aina tossa vieressä haettava, se on ihan huipputyyppi (vaikka pitääkin välillä kauheeta möykkää ja mulla menee hermo) ja se helpottaa meidän koirakuumetta. 

Jäätelö. Oon myös jätski-ihmisiä. Mut pitää olla puffet, tai muu keksijäätelö ja pelkkä vanilja (paitsi vanhan ajan) on ihan boring. Minttupuffetilla mut saa tosi onnelliseksi. 

Koirat. Kun on kerran ollut oma, ihana koira, niin sä jäät vaan kaipaamaan sitä koirakaveria rinnalle ihan hurjana. Koirat näkee musta kilsan päähän, että oon ihan hulluna niihin ja juoksee aina mun syliin ja jos mä voisin, ottaisin ne aina kotiin mukaan. Onneksi on hoitokoiria ja mekin keretään ottamaan oma koira vielä sitten, kun sille on hyvä aika. 

Toim.huom. Tähän kohtaan on pakko lisätä myös KAHVI, sillä ilman sitä en voi elää. Rakastan sitä lähes jokaisessa muodossa ja olen täysin koukussa. Rakastan sen tuoksua ja suutun, jos en saa kahvia. Kahvi kahvi kahvi, ah, tuo elämäni eliksiiri. 

Laulaminen. Tuntuu niin hyvältä, kun on löytänyt sen oman juttunsa. Ja vaikka jotkut ei uskois aina muhun, niin mä uskon itseeni, enkä aio luovuttaa mun unelmista ja heittää roskiin kaikkea kovaa duunia, mitä oon tehnyt. Kun laulan, niin tunnen tosi suurta onnellisuutta siitä, että mulle on annettu musiikin lahja. 

Malttamattomuus. Mä oon ihan järkyttävän malttamaton, mun pitäis saada kaikki aina heti. Mulla ei ole kärsivällisyyttä hirveesti, jos jonkun asian vois tehdä heti eikä myöhemmin ja haluankin itse tehdä asioita heti nyt. Odottaminen on ihan hirveetä.  Koskee myös mun unelmia - haluaisin päästä toteuttamaan niitä kaikki mahdollisimman pian. :-) 

Naimisiin. Siis joo, mä tahdon naimisiin. Oon haaveillut häistä jo kauan ja aina tiennyt, että haluan naimisiin, mutta nyt se haaveilu on jotenkin niin konkreettista, kun tuntuu että on oikeesti löytänyt ihmisen jonka kanssa vois viettää loppuelämänsä. 

Ooppera. Ah, mikä ihana taiteenlaji. Saan aina hirveen huvittuneita & hämmentyneitä katseita, kun kerron laulavani oopperaa. Mutta se on mun juttu. Ja se on se asia, jossa mä koen, että oon oikeesti hyvä. Ehkä teen teille joskus oopperavideon, mut en vielä. Kaikki nimittäin aina haluu kuulla kun mä laulan? :D

Phantom of the Opera. Mun lempimusikaali. Kyyneleet valuu aina kun katson sitä ja musiikista saan kylmät väreet. Syy, mistä löydän aina hurjasti motivaatiota ja syy, miksi tahdon laulaa ja tehdä siitä uran. Musikaali, joka jostain syystä saa mut aina sanomaan itelleni, että I got this. 



Romanttisuus. Olen aivan toivoton romantikko. Haaveilen mielettömistä kukkakimpuista, romanttisista illallisista, ruusukylvyistä, kaikenlaisista yllätystreffeistä, rakkauskirjeistä, romantiikkaa täyteen tungetusta pariisin -matkasta ja rakastan kaikke ällösöpöä. Siirappi on niin se mun juttu. 

Sisarukset. Mulla on aivan ihanat sisko ja veli, joista oon tosi kiitollinen. Toivon, että me pysytään aina yhtä läheisinä ja pidetään meidän jengi kasassa.

Tanssiminen. Tanssiminen on oikeestaan tosi ihanaa. Oon aina tykännyt siitä ilmaisukeinona ja ihailen tosi paljon kaikkia tanssijoita (terkkuja vaan kaikille mun tanssijakavereille, ootte mun idoleita ja silleen) ja tahtoisin itsekin olla tosi taitava tanssija. 

Uni. Tarvitsen tosi paljon unta ja rakastan nukkumista. Tahdon mennä illalla aikaisin nukkumaan ja jos en mene, niin voin pahoin ihan fyysisesti. Väsymys on ihan kamalaa ja vaikuttaa minulla tosi voimakkaasti siihen, millainen oloni on niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jos en saa nukkua tarpeeksi, olen tosi kova kiukuttelemaan. Fiilaan jokaista pientä lasta jotka itkevät, kun päiväunille ei pääse ajoissa. Tiedän tunteen. 

Valokuvaaminen. Mä viihdyn kameran takana & edessä. Valokuvaaminen on ihana harrastus ja on aina tosi kivaa myös leikkiä olevansa (oman elämänsä) huippumalli. Mua kuvanneet tietää, että jos voisin, niin olisin kameran edessä ja takana samaa aikaa (enkä siis minkään itselaukasimen ja live view:n kanssa, vaan niinku ihan oikeesti!)


Xylophone (eli ksylofoni). Hoitaessani lapsia soitan lähes aina xylofonia heille ja laulan mukana, jos sellainen löytyy. Kyseessä on ihan mahtava soitin, jolla sävelsin pätkän erääseen kappaleeseenkin lukio-projektissa. Suosittelen lämpimästi. 

Yhdessäolo. En oikeastaan viihdy yksin, ollenkaan. En tykkää juurikaan olla yksin kotona ja olen varsinainen huomiohiiri. Vaikka tekisin jotakin omaa juttua itsekseni, minua rauhoittaa jos joku toinen on silti samassa tilassa. 

Äitiys. Minun lapsuuteni unelma-ammatti on ollut äiti. En häpeile koskaan kertoa ääneen, että haaveenani on tulla äidiksi, mutta silti tuntuu että kohtaan hyvin paljon toppuuttelua, ihmettelyä ja jopa kauhistuneita, kielteisiä reaktioita - ihan kun äitiydessä olisi jotain pahaa? Se on ihan okei, jos ei halua äidiksi tai haluaa äidiksi vasta kolmekymppisenä, mutta mielestäni se on ihan yhtä okei, jos minä haluaisin olla nuorena äiti. Jokaisella on omat unelmansa, eikä minun unelmani ole muilta pois. 



sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Stay cool


This is cold-brewed coffee.
That means this coffee has
been hand-brewed using cold
water and a french press.
It’s been brewing for 10 hours
to ensure the extremely smooth
taste and low acid levels.
I recommed you to drink this
coffee cold and it should be
served with ice. If wanted, you
can sweeten it up with some syrup,
or make it smoother with just a
little milk.
Let yourself enjoy this full-bodied
coffee with cocoa notes and
delicate hints of vanilla, and be cool.

You deserve this.


Tekeekö mieli suodatinkahvia kesäkuumallakin, mutta se on vaan ihan liian kuumaa, kun hiki valuu jo valmiiksi? Jos siellä ruudun toisella puolella on yhtä intohimoisia kahvinrakastajia kuin minä, niin tää on täydellinen vaihtoehto ihaniin & kuumiin kesäpäiviin, kun tarvitset kahvia + viilennystä samaan aikaan. 
Eli siis mikä cold brew? Kyseessä on siis kylmäuutettu kahvi, joka valmistetaan uuttamalla kahvia kylmässä vedessä vähintään kahdeksan tunnin ajan. Lopputuloksena pehmeä ja virkistävä kahvinautinto, joka on täydellinen kesäkeleille.
Suurin ero useammalle ehkä tutumman jääkahvin ja cold brew:n välillä on lämpötila - jääkahvi valmistetaan kuumakis ja viilennetään jälkikäteen, kun taas cold brew -kahvi uutetaan kylmänä eikä sitä kuumenneta missään vaiheessa. Ylhäältä löytyvän tekstinpätkän kirjoitin eilen tupaantuliaislahjaksi viemäämme itse tehtyyn cold brew pullolliseen. 

Do you feel like drinking filter coffee on hot summer days, but it's just too hot, as you're sweating out already? If you love coffee as much as I do, here's the solution for you. This is the perfect option for hot summer days, when you need coffee and a cooling drink at the same time. 
So what is cold brew? Well, you probably red that one out from the top text already (which I actually wrote for a bottle of cold brew we gave as a gift in a housewarming party yesterday). But if you didn't, it's basically a coffee that is made by brewing the coffee in cold water for at least 8 hours to ensure the smooth taste. 
You may know iced coffee better than cold brew? The main difference between these two is actually the temperature. As Ice coffee is made hot and cooled down after, cold brew is brewed cold and never heated. 


Sinä tarvitset: / You need: 

  • Pressopannu / a French press
  • Keittiövaaka / Kitchen scale
  • 80-90 grammaa kahvia / 80-90 grams coffee
  • 1l raikasta vettä / 1 liter of fresh water
Mittaa keittiövaa'an avulla pressopannuun n.80 grammaa haluamaasi suodatinkahvia. (Tässä kohtaa voi hifistellä ja käydä hakemassa jostain kahvilasta/kahviliikkeestä pressopannulle oikein jauhettua kahvin. Minä en jaksanut vaivautua.) Me käytettiin Löfbergs:in Magnifika -kahvia, josta tykätään molemmat tosi paljon. Siitä voi löytää hienoista vaniljan makua ja meidän mielestä se sopii tähän tehtävään oikein hyvin. 
Mittaa sen jälkeen litra raikasta vettä pressopannuun ja sekoita varoen, niin että kaikki jauhettu kahvi kastuu. Meidän pressopannuun mahtui litra just ja just, eli lisää/vähennä vettä ja kahvia tasamäärin sen mukaan minkä kokoinen sun pressopannu on. Paina mäntää n. 2cm alaspäin ja laita jääkaappiin/jätä huoneenlämpöön väh. 8 tunniksi. Ole kärsivällinen tän vaiheen kanssa. Me tykätään tehdä tämä illalla ennen nukkumaanmenoa ja nautiskellaan seuraavana päivänä :-) 
Aamulla paina mäntä kokonaan pohjaan ja tarjoile miten haluat! Suosittelen tarjoilemaan kauniista laseista jääpalojen kera. Jos haluat, voit makeuttaa juomaa siirapilla tai pehmentää sitä hiukan maidolla. 

Measure 80 grams of coffee to the french press with the kitchen scale. (It's best if your coffee grind's ideal for a french press but it's not necessary.) After that pour 1 liter of fresh water over the coffee making sure that it reaches everywhere. Stir a little to make sure all the grounds are moistened. We managed to pour just 1 liter into our french press (almost caused a flood) so depending on the size of your french press, add/decrease the amount of coffee and water. Then place the top of the french press on, but do not press it down. Let it stand in fridge/room temperature for at least 8 hours. Have patience. We like to do this just before we go to sleep and then enjoy it on the next day. 
In the morning (or after you've patiently waited) press down, pour into a beautiful glass, serve with ice and enjoy. If you want, you can use some syrup to make it sweeter, or make it softer with a little milk. 



torstai 19. toukokuuta 2016

Miten minä urheilen? / How do I exercise?

Heippa taasen! Ensinnäkin, kiitos jokaiselle hurjan kannustavista ja myös lohduttavista viesteistä edelliseen postaukseen liittyen. Luin jokaisen niistä ajatuksella ja jokainen niistä auttoi. Siispä suurkiitos.<3


Nyt ajattelin kirjoittaa teille mun urheilemisesta vähäsen, koska vaikka suurin osa teistä ehkä tietääkin mut intohimosena musiikin ystävänä, oon myös harrastanut jotain urheilulajia lähes aina. Viime aikoina en ehkä niin (somessa) näkyvästi, mutta kyllä liikkuminen on mulle edelleen tärkeää. 
Olen harrastanut nuoruudessa 8 vuotta klassista balettia, joka valitettavasti päättyi osaltani loukkantumiseen. Baletti/tanssiminen on silti minulle edelleen hyvin rakas urheilulaji, jota voisin luultavasti harrastaa ikuisesti kyllästymättä. Baletin jälkeen vaihdoin rytmiseen kilpavoimisteluun, jonka parissa viihdyin vuoden verran opetellen kuperkeikkoja heitellen samalla palloa ja vannetta ja ties mitä. Notkeus lisääntyi hurjalla vauhdilla, mutta kilpaileminen yksin ei tuntunut omalta. Tämän jälkeen löysin tieni sirkukselle, jossa aloitin ilma-akrobatian harrastamisen ja rakastuin trapetsilla roikkumiseen koko sydämellä. Vihdoinkin laji, jossa lihasvoima lisääntyi hurjaa vauhtia, laji sisälsi sopivasti jännitystä sekä haastetta ja notkeudesta oli valtavasti hyötyä. Sydämeni taisin jättää roikkumaan trapetsille, sillä kaipaan edelleen takaisin todella kovasti!

/ This time I'm writing about my exercise routines. Most of you know me as a musician but I've always had some sport as a hobby too. I did ballet for 8 years when I was younger but it ended as I unfortunately injured myself. Ballet/Dancing is though still very important for me and it's a sport I could probably do for the rest of my life and still not get tired of it. After quitting ballet I found Rhytmic gymnastics and I did that for a year, learning all kinds of tricks with ball, hoop and others. My flexibility developed really fast and I enjoyed the new challenges, but competing alone just wasn't my thing, so I quit. After this I found my way to circus, and started air-acrobatics. I instantly fell in love - finally a sport where muscle strength grew really fast, it was exciting and challenging and my flexibility was a huge advantage. I think I left my heart hanging on the trapeze, as I miss it so badly! 
Harrastusputki katkesi, kun lähdin vaihto-oppilaaksi, eikä pienellä paikkakunnalla ollut kovin paljoa harrastusmahdollisuuksia. Palattuani suomeen halusin karistaa vaihtovuotena kertyneet oreo-kekseistä johtuvat liikakilot ja liityin kuntosalille. Viihdyin ihan hyvin ja kunto kohosi sitkeällä työllä, mutta silti tuntui, että palo urheiluun puuttui. Kuntosaliharrastus jatkui, mutta uskaltauduin ensimmäistä kertaa ryhmäliikuntatunneille ja niiden myötä oivalsin tärkeän asian – minulle on tärkeää vaihdella lajia säännöllisesti ja kokeilla myös uusia lajeja, jotta liikunnasta ei muodostu pakkopullaa. Siispä mukaan kuvioon astuivat astangajooga, hathajooga, yinjooga, pilates, kehonhuoltotunnit, hotjooga, hotbaletti ja baletti. Lisäksi on tullut kokeiltua mm. tankotanssia ja ilmajoogaa. 
 Olen aina viihtynyt venyvyyttä ja tasapainoa vaativien lajien parissa ja nämä lajit antoivat minulle ensimmäistä kertaa pitkän harrastusputken loputtua jo kadottamani tunteen, että urheilun ei tarvitse olla pakon alla tehty suoritus vaan siitä voi oikeasti myös nauttia ja se on kivaa, kun löytää itselle sopivat lajit. Olen myös oppinut rakastamaan omaa kehoani juuri niin kuin se on ja tärkeintä liikunnassa minulle on nykyään se, että nautin – kunnon kohoaminen tai mahdolliset ulkonäölliset muutokset (kuten lihasmassan kasvaminen) tulevat siinä sivussa. Niistä en kuitenkaan suostu enää stressaamaan! Ja hei, kyllähän se urheilun jälkeinen hyvä fiilis on ihan mieletön. Mut kyllä se on parempi, jos on koko suorituksen ajan nauttinut täysin rinnoin.

I had to quit all the sports when I left to New Zealand as an exchange student and there wasn't much hobbies for me where I lived. After I came back to Finland I wanted to get rid of all the extra weight from oreo cookies and I joined gym. It was okay and I got fitter with hard work, but I felt like the enjoyment of doing sports was missing. Nevertheless I continued going to the gym, but for the first time I went to the group classes and realized something very important - for me it's a must to keep trying different sports and do different sports so the exercising will not become a ''must''. So I started astangayoga, hathayoga, yinyoga, pilates, hotyoga, hotballet and ballet. I've also tried pole dancing (so fun!) and airyoga. 
 I've always loved sports where you need flexibility and balance. These sports gave me the feeling I had lost before, that exercise doesn't have to be something you ''have to do'' - it can be really fun and you can enjoy and love it when you find the best sports for yourself. I've also learned to love my own body as it is, and the most important thing in sports at the momemt is that I enjoy. Getting in better shape or more muscle is just a side bonus, but I will not stress about that anymore! And well, the feeling you get after exercising is great, but it's amazing when you've enjoyed yourself through the whole exercise! 


Lajeja mitä ainakin haluaisin vielä päästä testaamaan / Sports I wanna try:

       1.     Taitoluistelua. / Figure skating.
       2.     Kilpatanssia. Tai oikeastaan mitä vaan paritansseja – tanssiminen on ihan parasta! / Competitive dance. I love dancing.
       3.     Pariakrobatia. Lattialla tai ilmassa, ihan sama, mut se on siistiä. / Pair acrobatics. 'cause it's cool. 
       4.     SUP:pausta eli seisten melontaa. Myös SUP –joogaa olis mahtavaa kokeilla. / Stand Up Paddling. Also SUP -yoga.
       5.     Melonta kanootilla tai kajakilla. En tiiä pysyisinkö pystyssä tai pääsisinkö eteenpäin, mut ois siistiä testata. / Kayaking or canoeing.
       6.     Jonkun seikkailupuiston kiipeilyrataa. En oo vielä ehtiny testata, mut vaikuttaa tosi kivalta tavalta liikkua? / One of those adventure parks where you can try climbing. They have Zip lines, ladders and trapezes. Sounds like a fun way to exercise.
       7.     Ratsastus. Oon ratsastanut aiemminkin, mutta en ihan liian pitkään aikaan! Olis niin kiva päästä ratsastamaan vaikka Islanninhevosilla maastoon. / Horseriding. I haven't done that in ages!
       8.     Fustraa. Siitä on kuulemma tosi paljon hyötyä laulajalle ja siinä keskitytään mm. ryhtiin ja keskivartalon hallintaan. / Fustra. I've heard that it has a lot of good benefits for a singer. 
      9. Seinäpilatesta (Wall Pilates). Sellastakin on kuulemma olemassa! Vähän uutta näkökulmaa pilatestunnille? / Wall Pilates. It actually exists. Different point of view?
     10. Jousiammunta. Koska oon salaisesti yhtä hyvä kun nälkäpelin Katniss Everdeen. Tai ainakin haluisin olla. / Archery. Because I'm secretly as good as Katniss Everdeen from the Hunger games. At least I wish I was.

Nautin urheilulajeissa siitä, kun urheilu ei tavallaan edes tunnu urheilemiselta. Enkä nyt tarkoita tällä sitä, että hiki ei saisi valua tai lihaksissa ei saa tuntua, vaan että esimerkiksi tanssiessa tai trapetsilla roikkuessa siirryn tietynlaiseen flow -tilaan ja ilmaisen itseäni ja tunteitani liikkuen. Esimerkiksi tanssiessa on ihan mieletön fiilis, kun vaan heittäytyy rytmin vietäväksi ja antaa liikkeen viedä. Oon myös hyväksynyt sen, ettei jokaista lajia voi osata heti ekalla kerralla (vaikka kuinka haluaisin) ja sen tietäen olen uskaltanut kokeilla erikoisempiakin lajeja.
Nykyään nautin liikunnasta rennosti. Käyn kuntosalilla, joogaan kotona (esim.yogaian tai netistä löytyvien videoiden avulla) ja erityisesti nautin siitä, kun teen pitkiä kävelylenkkejä luontoon joskus lainaten anoppilan koiraa kaveriksi. Ja jos tuntuu, että kaipaa jotain muuta, varaan netistä tankotanssitunnin tai vaikka pilatestunnin - vaihtelu virkistää ja treeni kulkee jälleen.

/ I actually like, when doing sports doesn't feel like exercising. And by saying this I don't mean that you can't break a sweat or feel the burn in your muscles, but that when dancing or hanging from the trapeze I get into some sort of flow mode and I express my self  and my feelings by moving. 
Nowadays I don't stress about exercising. For example when dancing, it's an amazing feeling just to let everything go, feel the rhythm and let the movement take over. I've also accepted that I can't be the best in every sport when I first try it (no matter how hard I want it) and knowing that, I've got the courage to try different and challenging sports. 
Nowadays I enjoy exercising stress-free. I go to the gym, I do yoga at home, and I love taking long walks into the nature, sometimes borrowing my boyfriend's family's dog to keep company. And if I feel like I need something else, I go online and make a reservation for a pole dance class or why not a pilates class - the change is nice and exercising feels good again. 


Mitkä urheilulajit on teille rakkaita? Löytyykö ehdotonta ykköstä, jota vois tehdä loputtomiin vai kelpaako kaikki lajit, kunhan saa liikkua?  / Which sports do you enjoy? Do you have a number one, or is every sport fine as long as you get to exercise?


Ja rakastaako joku muu pitkiä kävelylenkkejä? / And does anyone else love long walks?


lauantai 14. toukokuuta 2016

Disappointment


Hei taas ja pahoittelut blogihiljaisuudesta. En vaan oo oikein tiennyt, että mistä aloittaa. Päätin kirjoittaa teille pettymyksestä - iso sellainen kun on ollut läsnä tällä viikolla. 
En myöskään tänä vuonna saanut haluamaani opiskelupaikkaa. Olin aivan varma, että nyt on minun aikani, mutta toisin kävi. Pettymys on erityisen suuri, sillä uskon, että kyse ei ollut taidon puutteesta. Päällimmäisenä tunteena iski epäusko. Tarkistin nimilistan viisi kertaa, toivoen, että oma nimi ilmestyisi joukkoon. Epäuskossa meni ensimmäinen ilta, yö ja seuraava aamu. Mietin vain, että ei voi olla totta, ei oikeasti voi, tässä täytyy olla virhe.
Seuraavaksi tuli viha. Miten mä en muka voinut päästä? Miksei mua valittu? Mitä mun on muka nyt tarkotus tehdä? Puhisin itsekseni ja ääneen hyvän aikaa ja sitten helpotti. 
Sen jälkeen tuli suru. Mä en päässyt sisään. Mulla ei vieläkään oo selkeetä suunnitelmaa, eikä opiskelupaikkaa. Mitä kaikki ajattelee nyt, kun mulla on taas välivuosi edessä? Pääsenkö mä ikinä mihinkään? Miksi mä en riittänyt?
Ja kerron tän teille siksi, että vaikka kävin nää kaikki tunteet läpi, niin koko ajan mä tiesin, että en kyllä varmana anna periksi. Mä oon tehnyt niin paljon kovaa duunia tän eteen, että en kyllä varmana luovuta. Silti mä surin ja kävin läpi noi kaikki erilaiset tunteet - ja se auttoi. Nyt mulla on jo ihan hyvä fiilis. Mä tiedän että en aio luovuttaa, kyllä kaikki asiat selkenee ja mä löydän kyllä polkuni. Mulla ei ole mitään hätää. Mä ehdin. Mä osaan. 
Olen jo uskaltautunut tutkimaan muita ratkaisuvaihtoehtoja ja lähettänyt muutamia työhakemuksia. En olisi rehellinen, jos en myöntäisi, että kyllä mua vielä harmittaa. Ja saakin harmittaa. Olen myös huolissani tulevasta syksystä ja ajatuskin ahdistaa. Onneksi en ole yksin ja tiedän kyllä, että tämä helpottaa. Moni muukin on varmasti samassa tilanteessa syksyllä. Mutta kyllä me vielä löydetään paikkamme. Pitää vaan jaksaa uskoa itseensä ja siihen, mikä tuntuu oikealta. Jos joku asia on oikeasti sellainen, jota todella haluaa, ei luovuttaminen ensiharmituksen jälkeen tunnu enää edes vaihtoehdolta. 

 / Just shortly this time - I didn't get to the school I applied for and I'm super disappointed. I've been through a lot of different feelings lately but letting them out and processing them made me feel better.  Even though this whole thing made me so sad I knew the whole time that I won't give up as I've worked so hard for my dream. 
I know now that I will find my place. I know I'm not alone. I have time. I'm good at what I do. I've applied few jobs and scrolled through some other (maybe) options. The point is that let yourself feel all the feelings that come with the disappointment and when you're ready, stand up and start again. Never stop believing in yourself  or what you do if it feels right.


Kuvat/Pictures: Henri
Edited by Me

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Portugal snapshots


Hi everybody and greetings from Portugal! 

We had a quick trip to Cascais to celebrate my godfathers and -mothers birthday. I forgot my camera (which made me really really sad, never again...) so here's some pictures from my phone. We had sunny at first, but after that it rained and it was pretty cold. We traveled to Lisbon twice with the local train and it was beautiful city (the little part I got to see). 

Talk to you later xo !



sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Ensimmäinen Toukokuuta / The first of May


Hellurei! Toivottavasti kaikilla oli mahtava vappu. Ainakin sää oli ihan mieletön?!
Me käytiin tänään vappubrunssilla ja sen jälkeen käveltiin rantaan ottamaan nämä kuvat. Bussipysäkille kävellessä oli pakko riisua takki lopullisesti pois, kun aurinko oli niin ihanan paahtavan kuuma, eikä tuulesta ollut tietoakaan. Tätä lämpöä oon tosissani kaivannut - nyt on ihanaa!
Joku ehkä muistaakin aikasemmasta himotuspostauksesta (kurkkaa täältä jos missasit!) tän mekon. No, tää oli kaupoista loppu ja ehdin jo vaipua epätoivoon, kunnes tää löyty H&M:n nettisivuilta ja vielä alennuksella varustettuna! Klikkasin pikkasen äkkiä ostoskoriin ja tää on päällä vielä miljoonasti ihanampi, kun mitä ajattelin. Koko kesän lempimekko on löytynyt ja tää tulee varmasti löytymään mun päältä vielä useaan otteeseen. 

/ Happy first of May everybody! We had a great weather this weekend and it's finally warm. Some of you might remember this dress from my wanties post (right here, if you missed it!) and well, the dress was already sold out from the stores I visited and I almost gave up until I found it online and it was on sale too?! I bought it right away and it's even more lovely than I thought. I'm so in love - I'll wear this dress through whole summer probably...



Pictures/Kuvat: Henri
Edited by Me