Eilen juhlittiin yhteistä, jo hyvän aikaa kestänyttä (toivottavasti elämänmittaista) taipaletta treffien muodossa. Käytiin ulkona syömässä ja tavasta poiketen, tunnelman juhlavaksi tehden kilistettiin myös lasilliset alkoholitonta kuohuvaa! Mun ideaan mukavasta treffi-illasta kuuluu jotain kivaa ohjelmaa, mitä ei arkipäivänä tulis tehtyä (kuten esimerkiksi just illallinen jossain vähän paremmassa ravintolassa) ja kukkaset. Eilen sain valita illallisen jälkeen nämä todella kauniit vaaleanpunaiset ruusut kotiin vietäviksi ja nämä on kyllä varmaan kauneimmat ruusut, joita olen saanut. Asia josta tulen aina onnelliseksi - kukkakimppu.
Mitä sain taas oppia kantapään kautta, oli se, että kyllä sitä omaa vaatevalintaa kannattaisi ihan oikeesti kokeilla aikasemmin päälle, eikä vasta lähtiessä. Lopputulos oli se, että olin keskellä vaatekriisiä (ja vaate-/sukkahousumyttyjä) 10 minuttia ennen lähtöä, koska hame, jonka olin valinnut, näyttikin jokaisen sauman ja kaikki muutkin ratkaisuyritykset mitä kokeilin sinne alle, eikä vielä oo tarpeeks lämmin lähteä ilman sukkahousuja. Mulla ei tietenkään ollut mitään varasuunnitelmaa, joten mun oli sitten lopuksi ihan pakko vaan valita jotain joka sattui olemaan lähellä. Mulle jäi kaks minuuttia aikaa meikata loppuun ja kerätä kaikki tavarat. Onneksi tuo MAC:in mattahuulipuna pelastaa minkä tahansa asun (ja myös mun harjaamattomat hiukset) ja nuo housut ja kengät toimi katseenvangitsijoina. Onnekas satuin olemaan tällä kertaa, mutta ens kerralla mä todellakin kokeilen sitä asua aikasemmin kun kymmenen minuuttia ennen. Noloa on se, että tää oli joku viides kerta kun näin käy. Jos mä vaikka nyt oisin jo oppinut?
Ja jos joku ihmettelee violetin kuontalon puuttumista, niin mun hiukset päätti muuttua vihreiksi viime viikolla. Kokeiltuani oikeesti jokaista netistä löytyvää kikkaa sen poistoon, minkään auttamatta, jäi neuvoksi enää koittaa sävyttää sitä punaisella colormaskilla pois. Nää on todellakin paremmat kun vihreet - näistä tuli tämmöset ehkä vähän kirsikkaiset? Joka tapauksessa, nääkin on mun mielestä ihan kivat. Vai mitä te ootte mieltä?
/ We had a date night yesterday as we were celebrating our (hopefully lifelong) journey together. We went dining and to make it really special we also had some non-alcoholic sparkling to celebrate! My idea of a nice date night contains something nice activity together (what you wouldn't do on a regular day) and flowers. I got to choose these absolutely beautiful pink roses on the way home, and I think they're the prettiest roses I've ever got. One thing that always will make me happy - bouquet of flowers.
What I (again....) learned yesterday was that you really should try your outfit on before going. I ended up having crisis with the skirt I had chosen as it happened to be see-through... and it's not warm enough yet to go out without stockings, so I was pretty much screwed ten minutes before leaving the house. I also didn't have plan B, so I ended up grabbing whatever was close and had two minutes time to do the rest of my makeup and grab all my belongings. Luckily the MAC lipstick saves whatever outfit (and also my unbrushed hair) and my pants and shoes were pretty eye-catching. Lucky this time, but next time I'll definitely try the outfit on earlier than 10 minutes before leaving. The embarrassing part is that this has happened like five times before too... Maybe I learned this time?
Also, my hair turned out green last week, and I did anything to get it out without any results, so the only thing to do was to use some red color mask and my hair is now cherry. I kinda like it though. What about you?
Shoes Minna Parikka / Pants Andiata / Shirt NewYorker / Blazer H&M /
Jacket H&M Kids / Clutch Ginatricot / Lipstick Mac Retro Matte Relentlessly Red
Kuvat/Pictures: Henri
Edited by me