tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kahdenkympin keittiöremontti / kitchen renovation

Tein pienen keittiörempan. Kontaktimuovilla. Tai oikeastaan, sen nimi on dc-fix. Sillä voi siis ''tapetoida'' uudelleen kaappeja, kaakeleita ym. Ja se lähtee irti ihan vaan repimällä eikä jätä mitään liimajälkiä! Sitä oli suhteellisen helppo laittaa, mutta mulle ongelmia aiheuttikin se, ettei pinta ollutkaan tasainen. Joten mulle jäi aika paljon ilmakuplia ja kohoumia, koska en tajunnut huomioida, että tossa kaakelissa on kohokuvioita. Joten siihen hommaan tää ei ehkä ihan sopinut.
Tosin, kiinnittäminen oli suht nopeaa ja helppoa kaikesta huolimatta, ja ton saa äkkiä irti, jos kyllästyy. Tosin mun perfektionistinen luonne ei antanu periksi tossa kiinnittämisessä niiden ilmakuplien suhteen, joten aika kauan tappelin ton kanssa. 
Keittiö piristyi huomattavasti, ja ilmakuplia ei juurikaan huomaa paitsi oikein tarkkaan toljottaessa ja kirkkaassa päivänvalossa. Voi olla, että ne alkaa jossain välissä häiritsemään liikaa, mutta tällä hetkellä oon vaan jo tottunut uuteen seinään. Se menee tosi luonnollisesti tuonne keittiöön. 
Hintaa tälle remontille tuli tosiaan 20 euroa. Apua kiinnittämisessä käytin mattoveistä, maalarinteippiä (kohokuvioiden tasottamiseen) ja viivotinta. 

I made a little kitchen renovation with 20 euros and a miracle called dc-fix. Here you can see the results! If you're interested, I think you can find more by searching for (google?) dc-fix. 










Mitäs tykkäätte?

What do you think?

x Dora

2 kommenttia:

  1. Oon vähän myöhässä tän suhteen, mut mistä tää dc-fix on? Tekis mieli pistää kylppäri uusiks mut en oo ihan varma et onks tää tarpeeks kosteuden kestävää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Tän dc-fixin oon ostanut Etolasta aikanaan. Myös K-raudat myy dc-fixiä (iso valikoima) ja sen lisäksi oon muistaakseni myös nähnyt prismassa. Meillä ei ole keittiössä ruvennut kupruilemaan, mutta laitettiin poikaystävän vanhempien sauna/suihkutilan ikkunaan ikkunoihin tarkoitettua (josta tosin puuttui liimapinta, ilmeisesti pitäisi kiinnittyä itsekseen) ja se kupruilee ja irtoilee hiukan aina kun tulee kosteaa.
      Mutta jos ostat ihan liimapinnalla niin luulisin että pysyy kylppärissäkin! Mä ainakin pyyhin meidän keittiön seiniä ihan kostealla rätillä ja puhdistussuihkeella. :-) Toivottavasti tästä vastauksesta oli jotain iloa, kannattaa toki myös kysäistä myyjiltä tarvittaessa! xx Dora

      Poista